Pohjois-Iin Eränkävijät ry 1968–1998

 

Metsästystoiminta ennen seuran perustamista

Ennen sotia metsästys keskittyi pääsääntöisesti pienriistan metsästyk­seen. Oravan metsästys oli hyvin suosittua, koska nahkojen hinnat olivat suhteellisen korkeat. Nahan hinta nykyrahaan muutettuna vas­tasi liki sataa markkaa ja koska oravia oh" runsaasti, muodostui niiden metsästyksestä merkittävä tulon lähde. Koira oh' tärkeä apu oravan metsästyksessä, koska se pystyi paikantamaan saaliin hyvin tarkasti ja metsästäjän tehtäväksi jäi pudottaa orava puusta tarkalla mieluummin päähän tähdätyllä laukauksella. Yhdessä puussa saattoi kävyn narskut­tajia olla useita yhtä aikaa.

Ansapyynti kuului myös nuhin pyyntimenetelmiin, joita varsinkin 20-ja 30-luvuilla harrastettiin. Se oli enempi taitoa vaativa metsästys-muoto verrattuna vaikka oravan metsästykseen, joten sen harrastaja­määrät olivat pienemmät. Ansan asentaminen vaati tarkkaa silmää ja sen kokeminen tuli suorittaa päivittäin, koska ansaan jääneen linnun saattoi viedä kettu tai jokin muu pienpeto ja suolistamaton eläin meni käyttökelvottomaksi hyvin nopeasti. Myös toiset metsästäjät saat­toivat kokea muiden ansoja sekä rikkoa niitä. Sotien jälkeen ansa­pyynti kiellettiin.

Jäniksen metsästys oli vähäistä johtuen pienistä metsästysaseiden määristä. 50-ja 60-luvuilla jänistä metsästivät lähinnä ajavan koiran omistajat, joita Pohjois-Iin alueella ei montaa ollut.

 

Petoeläinten pyyntiä harrastettiin myrkyllä ja ansalla. Molemmat me­netelmät vaativat todella suurta taitoa sekä oveluutta, sillä olihan vas­tassa yleensä viekas kettu, joka siihen aikaan oli erittäin arka ja ih­misen hajua se ei sietänyt laisinkaan. Pyyntivälineitä niin ansarautoja, kuin myrkkyjäkin tuli käsitellä niin, ettei ihmisen hajua niihin päässyt ja pyynnissä käytettävät varusteet tuli säilyttää erillään muista talon tavaroista. Myrkyllä pyynti oli luvanvaraista ja syöttinä tuli pyrkiä käyttämään sellaista, jota metsästyskoirat eivät ainakaan ensim­mäisenä syöneet. Mutta sellaisiakin tapauksia sattui, jossa koira oli myrkyn syönyt ja siihen menehtynyt.

Hirvimäärät ennen sotia olivat näillä korkeuksilla hyvin niukat. Oli puhumisen arvoista, jos kairasta löysi edes hirven jäljet. Hirvien salametsästys piti huolen, että kanta pysyi vähäisenä. Vasta sotien jälkeen hirvimäärät alkoivat kasvaa ja kaatolupia alettiin antamaan niille, jot­ka olivat saaneet yhtenäistä metsästysmaata kerättyä vähintään 500 Hehtaaria. Sittemmin yhtenäisen metsästysmaan suuruus on noussut 1000 hehtaariin. Eräänä syynä hirvikannan kasvuun nähdäänkin sota­vuodet, jolloin salakaatajatkin olivat rintamalla ja näin hirvet pääsivät vapaasti lisääntymään. Kaatolupa annettiin pääsääntöisesti yhdelle hirvelle ja se oli yleensä tarkennettu uroshirven kaatoon. Pohjois-Iin alueella hirviluvan ensimmäiset anojat olivat Pakasen miehet heti so­dan jälkeen. Myöhemmin 50-luvulla pyyntiä alkoivat harrastamaan myös muut seurueet.

 

Pohjois-Iin Eränkävijät ry:n perustaminen

Oman seuran perustamisen syitä varmaan oli useitakin, mutta eräänä painavana syynä katsottiin fin Metsästysyhdistyksen toiminnan riittä­mättömyyden, jonka alaisuudessa myös Pohjois-Iin alueetkin pääsään­töisesti olivat. Vieraat metsästäjät sekä heidän sopimaton käyttäyty­minen maanomistajia kohtaan katsottiin painavaksi syyksi perustaa oma seura. Tällätavoin pystyttiin omaa aluetta valvomaan tehokkaas­ti; Tiedettiin metsästäjät ja voitiin keskittyä riistanhoitoon tehokkaam­min. Ensimmäisten kokousten pöytäkirjoista ilmeneekin huoli alueel­la liikkuvista vieraista metsästäjistä, niinpä metsästyksen valvonta kuuluikin yhtenä osana riistanhoitotyöhön.

 

Perustamisen alkuunpanijoina voidaan mainita Reino Tiiro, Matti Häyrynen ja Viljo Kaleton. Kaletonin merkitys oh' varsinkin eri viras­toihin tehtävien asiapapereiden hoitamisessa merkittävä. Perustamis­kokous pidettiin Akolassa 7. tammikuuta 1968 klo 18.00. Saapuvilla olivat seuraavat henkilöt: Reino Tiiro, Matti Häyrynen, Lauri Tiiro, Lauri Torvela, Jaakko Torvela, Esa Viippola, Kauno Jämsä, Aarne Jämsä, Kimmo Seuranen ja Viljo Kaleton. Ensimmäinen johtokunnan kokous, jonka jäseniksi oli valittu M. Häyrynen, R. Tiiro, V. Kaleton, L.Torvela, E. Viippola, A Jämsä sekä K. Seuranen, pidettiin heti pe­rustamiskokouksen jälkeen klo 20.00. Seuran puheenjohtajaksi valit­tiin M. Häyrynen, varapuheenjohtajaksi R.Tiiro ja sihteeri-rahaston-hoitajaksi V.Kaleton.

Seuran rahallinen alkupääoma saatiin jäsenten omilla lahjoituksilla, Maanvuokraus pyrittiin hoitamaan siten, että vuokrattava alue pysyisi mahdollisimman yhtenäisenä. Aluksi vokraustoiminnasta oh tulla kilpajuoksu naapuriseuran vuokraajien kanssa, mutta myöhemmin seurojen rajat vakiintuivat ja metsästystoiminta pääsi jatkumaan nor­maalina.

 

Pohjois-Iin Eränkävijät 1968 – 1998

Seuran toiminta alkuaikoina keskittyi lähinnä maiden vuokraukseen. Ensimmäiset hirviluvat seura sai vuonna -74, jolloin rauhoitusajan päätyttyä kaatoluvat annettiin kolmelle aikuiselle hirvelle. Hirven metsästys oli täysin rauhoitettu 1970- 1971. Lupia kylläkin anottiin heti rauhoituksen päätyttyä, mutta metsästysmaat eivät vielä tuolloin täyttäneet yhtenäisen maan kriteerejä, vaan niissä oli erilaisia puuttei­ta.

 

Maanomistajille alettiin järjestämään hirvipeijaat ja siellä kartutettiin seuran rahakassaa myymällä hirvenlihaa huutokaupalla. Aluksi peijai-ta pidettiin Ulinsaaren hiihtomajalla, myöhemmin kouluilla ja 1985 lähtien omassa majassa Kivimaalla. Jäsenmaksuja seura ei ole kos­kaan perinyt ja näinollen lihanmyynnillä saadut tulot ovat olleet mer­kittävin tulonlähde.

70-luvun puolivälistä alkanut hirvikannan kasvu teki mahdolliseksi laajemmankin toiminnan. Voidaankin todeta, että kuin moni muukin seura, niin tämäkin eli hirvistä ja niistä saaduista tuloista. 1979 alkoi seuran ensimmäisen metsästyskämpän rakentaminen. Mat­ti Häyrysen luovuttaman entisen hevostallin hirsikehikko siirrettiin Pukinkaartoon, jonne Matti oli sille paikan katsonut. Myöhemmin sen loppuunrakentamisesta vastasivat seuran yksittäiset henkilöt.

 

Pohjois-Iin Eränkävijät laajentui 15. tammikuuta 1981 pidetyssä vuo­sikokouksessa Ylirannan suuntaan. Metsästysalueeksi tuli Suppilon tien seudulta Yli-Iin rajalle käsittävä alue. Myöhemmin l0. huhtikuuta 1983 pidetyssä neuvottelussa Iin Metsästysyhdistyksen edustajien kanssa sovittiin seurojen rajat tarkasti ja ne merkittiin maastoon. Hirvenmetsästys päätettiin suorittaa entisin hirviseuruein eli eränkävi­jöissä oli kolme erillään pyytävää hirviporukkaa; Tiiron -, Pakasen -ja Paakkolan porukat. Seuran kokouksia alettiin pitämään kouluilla, sillä jäsenmäärien kasvaessa otaksuttiin myös kokouksien osanottaja­määrien kasvavan. Tähän astihan kokoukset voitiin pitää yksittäisten henkilöiden taloissa. Mutta kokouksissa läsnäolevien henkilöiden lu­kumäärä ei kuitenkaan sanottavasti lisääntynyt. Eränkävijöiden laajentumisen myötä alettiin suunnitella seuralle am-puradan ja majan rakentamista yläkanavan varteen Kivimaan maas­toon. Paikka valittiin sen vuoksi, että se oli Pohjois-Iin jakokunnan maata eli tavallaan kaikkien yhteistä ja siten se oli sopiva paikka ma­jalle sekä ampumaradalle. Suunniteltu ampumaradan sijainti herätti kuitenkin suurta vastustusta lähellä asuvien kyläläisten taholta ja niin pä radalle etsittiin paikka noin kilometri majasta metsäautotien var­resta Iin Kunnalta vuokratulle paikalle.

Majan rakentamista varten nostettiin 50 000 markan laina, jonka ta­kuumiehiksi pankki vaati seuran suurimpia maanomistajia. Rakennus työt aloitettiin -84 keväällä ja maja oli käytössä jo seuraavan vuoden vuosikokouksessa 10. helmikuuta 1985.

Ampumarata rakennettiin heti majan rakentamisen jälkeen ja sen käyttöönottotarkastus pidettiin 11. syyskuuta 1986. Seuran toiminta on ollut selvästi vilkkainta juuri tuona aikana. Vuonna 1988 kaavailtiin metsästysmajan laajennusta. Siitä tehtiin suunnitelmat ja rakennustyöt aloitettiin, mutta hankkeesta kuitenkin luovuttiin.

Hirvien lisääntyminen vuosikymmenen alussa ja kannan räjähdys­mäinen kasvu sen puolivälissä takasi sen, että majaa varten nostettu laina ym. kulut pystyttiin hoitamaan hirvenlihalla saaduilla tuloilla.

 

Seuran toimintaan tuli mukaan myös hirvenhiihto ja -juoksu, jotka olivat saaneet suuren suosioin metsästäjäin piirissä koko maassa. En­simmäiset hiihtokilpailut pidettiin 80-luvun alussa ja siitä lähtien aim 90-luvun alkuun saakka harrastustoiminta oli hyvin vilkasta. Seuran edustajat ovat saavuttaneet menestystä piiritasolla sekä hyviä sijoituksia aivan SM-tasolle saakka. Näistä mainittakoon Tiina Hon­kasen SM-kulta vuodelta -92 sekä Antti Alaviuhkolan yleisen sarjan ja Henri Tiiron nuorten sarjan SM-pronssi vuodelta -93.

 

Hirvikannan jyrkkä pienentyminen 90-luvun alussa vaikutti myös Eränkävijöiden toimintaan. Seuratoiminta ei kiinnostanut metsästäjiä; Kokouksissa kulkenut jäsenmäärä pieneni huomattavasti edellisen vuosikymmenen ajoista, jolloin kävijöiden määrä oli 40-50 henkilöä, kun taas viime vuosina henkilömäärät ovat jääneet noin kahteenkym­meneen. Hirviporukoiden metsästäjämäärät ovat vähentyneet, kun vastaavasti suurten hirvilupavuosien aikana hirviseurueisiin oli tulos­sa väkeä tungokseen asti. Ampumaradan käyttö jäi vähäiseksi ja hir­venhiihtokilpailujen osanottajamäärät laskivat.

 

Tällä hetkellä hirvikanta on kuitenkin selvässä kasvussa, joten seura­toiminnan voidaan olettaa myös piristyvän.

 

Ampumarata

Ampumaradan valmistuttua vuonna -86 aloitettiin järjestelmällinen ampumataidon parantaminen. Hyvä ampumataitohan on osa turvalli­suutta. Ampumaradan käyttö oli hyvin vilkasta kahdeksankymmentä luvun loppuun saakka. Hirvenmetsästyslakien velvoittaman kolmen vuoden välein suoritettavan hirvimerkin lisäksi täytyi suorittaa myös seuran oma hirvimerkki joka vuosi. Harjoitusammuntoja järjestettiin viikottain ja niissä kävijämäärät olivat suuret. Seuralle hankittiin pat­ruunoiden lataus välineet ja ne olivatkin kovassa käytössä, sillä pat­ruunoita tehtailtiin vuosittain yli kymmenen tuhatta kappaletta.